Lahti Ultimate Club on lahtelainen, kohtuullisen tuore urheiluseura, jonka päälajina on ultimate. Seuran perustivat keväällä 2002 muutama lajista opiskelupaikkakunnallaan innostunut lahtelainen. Seuralla on toimintaa kolmessa eri sarjassa: miehissä, naisissa ja junioreissa. Usein ultimate mielletään kesälajiksi, mutta seura toimii ympärivuotisesti. Kesät olemme treenanneet pääosin Patomäen aukealla, talvet eri saleissa ympäri Lahtea. Nykyisellään harrastajia on jo kolmisenkymmentä.
Tavoitteenamme on kasvattaa harrastajamäärää edelleen ja saada lajille yhä enemmän näkyvyyttä Lahden seudulla. Haluamme antaa kaikille mahdollisuuden saada ultimatesta mukava harrastus erilaisiin tarpeisiin: Osa treenaa tosissaan pärjätäkseen mahdollisimman hyvin kilpatasolla, osa ottaa rennommin. Takuuvarmaa on, että treeneissä irtoaa sekä hiki että hymy ja tutustut mukaviin pelikavereihin.
Harjoituksiin ovat tervetulleita kaikki halukkaat omista tavoitteista ja lähtötasosta riippumatta - ja kuntohan kehittyy pelatessa. Nykyisin ikähaarukkamme on noin 13-40 vuotta, ja toimintaan osallistuu niin tyttöjä kuin poikiakin.
Tervetuloa mukaan!
LUC is an ultimate team based in Lahti, Finland.
The association has been around since spring 2002 and currently has about 30-40 more or less active players.
Some of the players are involved in the national leagues, but there are also some people who just happen to like the spirit and the nature of the game.
And as such the skills and the level of experience of our players varies widely and anyone and everyone is welcome!
So, should you feel interested to see how far our hucks fly, how impressive our layouts are and test the intensity of our bloodthirsty offense, come and play!
For new-comers we don't charge any fees if you'd like to find out how things are going, but joining the association is recommended (membership fee covers the training with the team).