Sipoo juniors ja jaettu 1.sija
Huhtikuun 24. 2006, 16:10
|
Ballerinat ja Tallinnan valloitus
Maaliskuun 29. 2006, 14:12
Yleisön pyynnöstä teen nyt "pienen" turnausraportin matkastamme. Lukijan tulee kuitenkin muistaa, että väki saapui Tallinnaan monessa eri ryhmässä ja itse näen kuitenkin asiat omalta puoleltani ja Ballerinana, joten lisäykset tulee kyllä miesten puolelta. Jotta kenelläkään ei jäisi epäselväksi, niin turnaushan oli Kick'’n de Kök viime viikonloppuna 24.3. – 26.3.2006.
Ensimmäinen ryhmä aloitti matkansa jo perjantaina puolenpäivän tienoissa. Allekirjoittanut ja Marsu lähti Lahden linja-autoasemalta jo yhdeksän jälkeen, jotta ehdimme 12.30 lähtevään laivaan. Linkkumatka sujuikin mukavissa merkeissä jutellen ja naureskellen. Helsingin päässä saimme laivaliput ja odottelimme Eveä. Laivassa tapasimme Riskun perheen ja Ramin. Voi Rami parka. Stressi alkoi heti kun törmäsimme ja tajusimme, ettei muut pojat ole tulossa perjantaina, joten o ou ”missä Rami nukkuu?”
Tallinnassa taksit on halpoja, kunhan valitset sellasen valkoisen takson. Vai oliko se juuri toisinpäin Myös ruoka on halpaa ja hyvää. Ainakin meidän kokemuksilla. Perjantai ilta sujui ensin hiukan kaupungilla kierrellen ja sen jälkeen vain oleskeltiin hotellilla ja odoteltiin muita joukkueen pelaajia. Tässä välissä ehdittiin monesti säätää huoneita ja huonetovereita Kyllä me vaan osataan.
Lauantai aamuna kaikki pelaajat osasivat ensin hotellille, josta aamupalan jälkeen suuntasimme muutaman askeleen päässä olevaan Vimsi Sporthalleen. *köhm* Taisi muutama mies pelaaja olla vieläkin hiukan sekaisin laivamatkasta. Tai ainakin näin vierestä katsojana olettaisin
Lauantaihin kuului myös Ballerinojen kanan teurastus (piti saada ruokaa) ja iloinen pelaaminen vaikka häviämisiä tulikin. Tehtiin kuitenkin paljon työtä kentällä ja on vain myönnettävä, että Venäläiset oli kovia niin fysiikassa kuin puolustamisessa kuin heittotaidoissakin. Eli parempi voitti.
Illalla mentiin syömään ja ensimmäisestä paikasta meidät käännytettiin pois. Johtuuko tuo siitä, että meitä ei haluttu sisälle, vai siitä, että ravintola oli oikeasti täynnä. Tiedä häntä, mutta löydettiin kuitenkin mukava pihvipaikka läheltä. Argh, ruokapöytä puheista ei kuitenkaan puhuta. Voin vain sanoa, että pojat on kivaa, ku juttelette armeijasta, mutta voisitteko tehdä sen kuitenkin joskus muulloin, kun silloin kun pöydässä on vain yksi tyttö, jota ei kiinnosta tippaakaan. Sori..
Pihvien jälkeen pyörähdimme virallisessa party paikassa R.I.F.F:ssä. Paikka oli jännä. Koko baari oli suorakaiteen muotoinen ja looseja oli vain muutama, ja niistäkin pari varattuja Mutta näimme ...
( | )
|
|
|
Voitto kotiin ;)
Maaliskuun 1. 2006, 21:16
Jes! Voitto tuli molemmistä peleistä.
Naisilla oli siis kaksi peliä Turussa 26.2, Sipoota ja Tamperetta vastaan. Meitä pelaajia oli mukana kahdeksan, joten vaihtoja oli mukavasti.
Ensimmäinen peli oli Tamperetta vastaan, peli oli mukava ja oli kiva taas pelata tyttöjen kanssa. Pienen alku sähläyksen jälkeen peli alkoi sujua ja veimme voiton numeroin 15-4.
Toinen pelimme oli sipoota vastaan. Voitimme myös tämän pelin 15-6. Otimme vähän löysästi ja päästettii ehkä pari turhaa maaliakin, mutta ei se mitään, voitto tuli silti. Kokeilimme myös pelata eristystä ja kyllä se ihan hyvin toimi
-Neppe-
( )
|
|
|
Kolme vastaan kolme TYTTÖÄ :)
Helmikuun 23. 2006, 13:12
|
Junnut vei tämän erän..
Helmikuun 8. 2006, 20:21
Rakas päiväkirja tänään tiistaina 7.2.2006
treeneihin ei ilmestynyt minun ja treenienvetäjän lisäksi ketään muuta ns. kokenutta pelaajaa. Enhän minäkään ole kokenut, mutta yritin kuitenkin Junnutyttöjä sen sijaan oli paikalla neljä ja se on mielestäni erävoitto junnuille. Mihin onkin siis kadonnut kaikki "isot" ystäväni.
Nooh..Pääsin kuitenkin hymyilemään tytsyjen kanssa ja jumittamaan paikat. Onneksi paikalle ilmestyi tuttu "tekniikka opettajamme" (anna anteeksi, mutta nimeä en muista, vaikka kuinka yritän), ettei koko treenit menneet ihan nauramiseksi.
Aluksi heittelimme ja kokeilimme ottaa kaikenlaisia heittoja yhdelläkädellä kiinni. Tämän jälkeen venyttiin ja taas tekniikkaa hiomaan. Nyt otettiinkin sitten heittäminen harhautuksen kanssa. Voi, voi sitä omaa kankeutta. Eihän sinne lattiaan pääse vaikka kuinka yrittäisi ja sitten kun yrittää niin sitten se kiekkokin nuolee lattiaa. Nooh, saimpa ainakin reiden ja pakaran kipeäksi, jos en muuta siitä treenistä irti saanut heh..opin mä pakostikin jotain uutta. En vaan vielä tiedä sitä.
Nooh, sitten pelattiin neliössä olevalle maaliin peliä. Älkää pyytäkö selittämään, koska se on aivan liian vaikeaa muutamalla sanalla. Pointti oli kuitenkin siinä, että juostaan paljon ja tehdään maali neliöön, jossa on puolustaja ja hyökkääjä
Lopuksi pelasimme kolme vastaan kolme jonosta. Voi hihitys tän treenin kanssa. Tytöt hei..jos yritettäis pitää kiekot käsissä ja hihitettäisiin myöhemmin En kuitenkaan voi olla kovin ankara, koska tiputtelin ihan luvattoman paljon. Onneksi ei Ville ollut näkemässä, koska muuten olisin varmasti joutunut punnertamaan. Ei kukaan voi tiputtaa kiekkoa, joka tulee suoraan syliin. Pah, minä voin
Nooh. Junnut edusti innolla itseään läsnäolollaan, joten nostan hattua heille ja toivon taas pian näkeväni tiistaisin vanhuksiakin paikalla.
Tähän päätän tänään. Hyvää yötä ja kauniita unia..
<3:lla Hide
( )
|
|
|
JUNNU-SM VIIKONLOPPU 4.-5.02.
Helmikuun 7. 2006, 20:52
Auts! Tuli takkiin, mutta mielummin sanoisin sen niin, että joka pelissä voitettiin se toinen sija. Peleissä oli monta onnistumisen ja riemun hetkeä (varsinkin kun pelattiin SOS:ia ja Turku2:sta vastaan), mutta myös paljon oli parantamisen varaa. Peli oli tiukempaa kuin mitä pisteet
näyttivät, joten ei me mitään löysiä vastustajia oltu(!)
Lämppäleikit ja viestit nostattivat joukkueen yhteishenkeä ja oli ilo pelata.
Upseja ja killereitä vielä harjoitellaan, että niitä uskaltaa sitten heittää enemmän peleissä. Niinhän se menee, että harjoitus tekee mestarin.
Kiitos kaikille joukkuelaisille Iinalle, Nepelle, Kialle, Riikalle, Sinille, Eijalle ja Annalle!!!
Ja kiitos myös Liialle ja Elinalle kun olitte jakelemassa neuvoja ja huutelemassa kentän laidalla
Härän voimalla ja hymy huulilla pelaamaan kahden viikon päästä!
Näytetään niille mistä kana pissii!
Ps. Kannatusjoukkoja mukaan
t: Eeva
( )
|
|
|
Naiset vs. Miehet
Tammikuun 20. 2006, 22:53
Metsäkankaalla 20.1.2006 perjantai
Näissä treeneissä naiset voitti miehet lukumäärässä yhdellä, mutta pelissä vastakkain (vaikka kuinka yritimme), niin miehet veivät meitä hiukkasen. Damn. Meidän olisi vain pitänyt olla tiukkoina ja juosta niin kovaa kuin osaamme. Noh, jossain välissä olimme melkein jopa tasoissa eli ei me ihan lusmuja oltu.
Treenien alussa katselimme isoa salia seitsemän pelaajan silmin. Olikohan pakkanen pakottanut muut jäämään kotiin turvaan ja lämpimään vai mikä muita vaivasi? Ei tiedä. Kuitenkin, koska itse olen ollut viimiset kaks viikkoa kipeenä, niin oli ihana huomata, että silti jaksoi juosta. Tai jaksoi ja jaksoi. Tauoilla aina kuoli, mutta sitten taas mentiin
Otettiin aluksi perus heittoja ja kokeiltiin myös vasenkätisyyttä. Pitää siis kehua, että ainakin allekirjoittaneella ja naisten kapteenilla sujuivat vasemman käden upsit Tämän jälkeen hiukan juostiin ja sitten siirryttiin asiaan.
Pelailtiin lähes koko 1,5h hallussapidon muunnoksia. Okei, otettiinhan me sielä välissä se naiset vastaan miehet peli, mutta tuo hallussapito maalienteko oli rankempaa.
Hauskaa oli ja nyt on ihan puhki Nähdään siis taas ensi tiistaina.
-Hide-
(Olen sitten seuraavat 5kuukautta taas viikot Lahdessa, joten päivittelen tänne juttuja aina ku muistan)
( )
|
|
|
NSUT XX (Käärmenäyttelyn silmin
Joulukuun 22. 2005, 17:17
Jatketaanpa tässä viime vuona aloittamaa nsut-kisaraportti perinnettä, jonka minä Juha ”don” Hänninen olen päättänyt tänäkin vuonna loihtia. Yritykseni on luoda lukijalle totuudenmukainen ja elämyksellinen kuvaus Vaasan matkastamme, jonka toissa viikonloppuna teimme. En kuitenkaan mene kaikista asioita takuuseen sillä matkallamme kohtasimme Odysseyksen tavoin monia vaikeuksia, joista merkittävimpiä olivat mullikoivat pelikaverit ja lasiset ilmalaivat, jotka kuljettivat meidät unimaailman korkeuksiin. Tästä tarina kuitenkin alkaa joten ottakaa hyvä asento tuolissanne sillä tarina tulee olemaan pitkä ja oikukas.
Matkamme alkaa jälleen kerran Lahden maagiselta linja-auto asemalta. Saavuin paikalle noin 16.50 ja jännityksellä kuljin kohti kaukana näkyvää bussiamme. Juuri ennen bussiin nousemista joukkueemme kohtasi ensimmäiset vaikeudet kun Kimmo ”vara-käärme” Salakka soitti puhelimeeni ja ilmoitti että saattaa myöhästyä hiukan mutta saapui lopulta kuitenkin ajoissa. Näin astuin bussiin ja helpotuksekseni huomasin että lähes kaikki pelaajamme oli saapunut paikalle.
Tietysti kuuluisat kelloa osaamattomat pahvipäämme Pekka ”inkkari” Kauhanen ja Matti ”Macho,muljuttaja” Parpala puuttuivat paikalta. Sitten tapahtui yllätys inkkari ja macho saapuivat bussiin lähes samanaikaisesti ja näin oli bändimme Ramperttia vaille kasassa. Macholla ei muuten ollut edes kuuluisaa vauhkoapina ilmettä naamallaan eikä hän tapansa mukaisesti läähättänyt kuin koira astuessaan bussiin.
Näin alkoi klo 17.00 pitkä matkamme kohti Vaasaa ja xx- juhlaturnausta. Bussissa asetuimme tietenkin siten että me kypsymättömät kakarat eli (käärmenäyttely) asettui keskenään takapenkille ja sivistyneet ja kypsät naispelaajamme asettui keskiosaan vara-balleriina Ville Kivisen johdolla. Matka edistyi tylsästi ja loputtomat ajokilometrit vilisivät ohitsemme. Kohokohtana matkassa oli Anssi ”mullikka” Knuuttilan tarjoama hieno musiikkielämys, joka päätettiin yhteisvoimin lopettaa 10 sekuntia sen alkamisen jälkeen. Tästä tähtipelaajamme suuttui ja lopetti tyystin puhumisen meille keskikastin rivimiehille. Sitten saavuimme Lempäälän kautta Tampereelle, josta mukaan saapui viimeinen Käärmenäyttelyn mohikaani nykyisin Tampereella pyykkiä pesevä ylioppilas Rami ”rampertti” Iskanius. Tästä eteenpäin matka oli ahdas sillä koko bussi täyttyi viinalle haisevista tamperelaisista. Muistettavaa matkassa oli myös minun stiff upper lip, joka turposi kaksinkertaiseksi koska olin viime yönä pikkujouluissa väsyneessä mielentilassa syönyt pähkinöitä vaikka olen niille allerginen.
Lopulta saavuimme Vaasaan klo 22.30 noin viiden ja puolen tunnin istumisen jälkeen.
Olimme matkasta jo niin väsyneitä että kävimme lähes heti nukkumaan. Käärmenäyttely oli tullut pelaamaan, ei juhlimaan (vielä). Kisa aamu valkeni nopeasti, sillä heräsimme jo klo.8.00 syömään ja valmistautumaan peleihin. Matti oli viime iltana ainoana meistä lähtenyt etsimään ”patjaa” alleen lä...
( | )
|
|
|
Voitokas alku LUC:n naisille!
Joulukuun 6. 2005, 14:37
|
Pyhä Ultimate
Marraskuun 2. 2005, 19:44
Pyhä Ultimate -turnaus pelattiin Viikissä Helsingissä 29.-30.10.05.
Lahdesta turnaukseen lähti kuusi pelaajaa: Anssi, Markus, Neea, Iina, Eija ja Teemu. Tosin Markus oli mukana vain lauantaina. Sunnuntaina Markuksen poissaoloa paikkasivat sekä Elina että Matti. Alunperin turnaukseen oli tavoitteena osallistua vielä junioripainotteisemmalla joukkueella, mutta valitettavasti tyttöjen lisäksi muut seuran aktiivijunnupelaajat eivät päässeet lähtemään matkaan. Turnaukseen lähdettiin rennolla fiiliksellä, tavoitteena oli lähinnä avata hallikausi leppoisissa tunnelmissa.
Vaikka olimme sopineet, että keskitymme peleissä ryhmittymään nopeasti muotoon, lähinnä riviin tai vinojonoon, ja siihen että “kuviot” käynnistettäisiin pikemminkin liian aikaisin kuin laskun jo käynnistyttyä, niin pelaajilla oli vapaus toimia kentällä parhaaksi näkemällään tavalla. Tilanteeseen sopivat luovat ratkaisut olivat enemmän kuin sallittuja.
Ensimmäisemmä pelissä vastaan asettui Kiekkoturistit, joka koostui järjestävän seuran UFBG:n uudemmista pelaajista. Pelin alkuvaihe oli jopa hienoista Kiekkoturistien hallintaa. Ottelun vanhetessa pelimme loksahti kuitenkin uomiinsa ja korjasimme suhteellisen selkeän voiton 3-4 pisteen erolla. Tämän ottelun parasta antia oli varmasti se, että Neea pääsi maalien makuun heti uransa ensimmäisessä ottelussa.
Toisessa ottelussa vastaan asettu HC Uros, joka koostui enemmän ja vähemmän kokeneista pelaajista PK-seudulta. Ennakkoasetelmien valossa meidän piti olla selkeästi heikompi joukkue ja näin näyttikin olevan ottelun alkuvaiheessa. Puoliajalle mentiin Uroksen johtaessa selkeästi 6-3. Puoliajan jälkeen pääsimme mukaan peliin Iinan ja Eijan tekemillä maaleilla ottelun tasoittuessa 6-5. Tämän jälkeen tehtiin pisteistä lähes vuorotahtiin. Peliaika loppui meidän tasoittaessa tilanteeksi 9-9. Tässä vaiheessa näimme hyvin erikoisen ratkaisun Markukselta, joka heitti komean aloitusheiton, joka liiteli peräti 3 metrin päähän omalta maalialueeltamme. Markuksen onneksi saimme vielä katkon ja pääsimme yrittämään hyökkäystä, joka päätyi valitettavasti vastustajan maalin lähtettyville yliastuttuun kiinniottoon ja kiekonmenetykseen. Toista kertaa HC Uros ei epäonnistunut hyökkäyksessään ja ottelu päättyi tappioksemme 9-10.
Sunnuntain ensimmäisessä ottelussa vastaamme asettui “jätesäkkijoukkue”, joka koostui juniorimaajoukkueen pojista ja tytöistä. Edellisen ottelun tapaan pelasimme erinomaisesti ja voitimme tällä kertaa ottelun samoin luvuin kuin hävisimme edellisen eli 10-9. Tämän ottelun parhaita paloja meidän osalta olivat varmasti Iinan kopit maalin nurkissa ja Eijan kokeilemat pitkät upsit ja killerit.Viimeissä ottelussa, jossa ratkaistiin sijat 5-6, vastaamme asettui Disc´O. Jos edelliset kolme ottelua olivat menneet taitotasomme ylärajoilla, niin tämä ottelu meni meidän osalta hieman penkin alle - kiekot tippuivat ja ja upsit lentelivät aina kattoon asti. Disc´O voitti ottelun selkeästi 11-6.
( | )
|
|
|
Sivu 1 2 3 4 5 6 7 8
|